Me on nyt kohta pari viikkoo nukuttu tuola ulukohuoneesa. Ei sillä, että meilä koirat päättäis petin paikkaa (ja kaapeista mä viis veisaan - mehän on mamman kaa tultu ulos jo!). Paitti toissailtana. Mamma alko mamoileen ett me ei mentäis nukkuun tonne navettaan, ko oli niin kostiaa ja +10C mittarisa. Ja sielä kesähuoneesahan on käytännösä saman verran ko ulukona, paitsi ettei suoraan niskaan saja. Ja mamma jo kiipijää parvelle täälä sisälä, ja Simppa ja Ansa kuorsaa pyllyt pystösä. Mutt mää en antannu periksi. Mää mamman nukkumaparven rappujen juuresa teutaroin ja mourusin ja vonguin ja kitisin. Ja mamma anto perix: me mentiin sitt kummiski tonne kesäpuolelle nukkuun. Jes!
Tässähän on se vitsi, ett sisällä mää joutusin tyytyyn soffaan, tuola kesähuoneesa mää pääsen mamman sänkyyn. Tosin siinä sängysä on aika ahasta, ko Ansaki änkee sekaan. Ja aamulla tahtoo Simppaki. Niin ett meillon aamuviiden jälkeen aikalailla kimppakivaa toi nukkumishomma.
Eilettäin ja tänäättäin me rakastettiin mammaa sielä petisä. Heti ko se aamula vähänkää liikahtaa tai äännähtää, me ollaan valmiina! Aina Valmiina! Must se on kiva: mamma alimmaisena ja me kaikki kolme seisaallaan tai mahallaan mamman päälä ja kilipaa kolomestaan nuollaan sen naama. Se on sen itte ansainnu! Varsinki tänäaamuna, ko mammalla on selekä kipiä. Se venähytti sen eilen matonpesusa, ja me ei nyt sit lähetty ees hakeen mun ja Ansan roppipyttyi Haukiputtaan näyttelystä. Ei silti, mamma ois kyl tolla liikunnalla saanu kehäsä EVA:n. Jos haluutte tietää kuin zombie kävelee, tulkaa ny ja äkkiä meile kattoon!
Terveisin, La Armi
