Mää olen tän päivää makoillu mun petillä, jonka mää siirsin vähä lähemmäs takkatulta. Ja mamma laitto mulle mun punasen leesepeiton pääle. Siinn mää olen sitte lögönny ja nauttinnu takkatulen loisteest.
No, käytiin me kuiteski tänä aamuna puolentoista kilsan - eikäko siis, puolentoista tunnin lenksulla koko påppoo. Melkein ekkana me saatiin olla irti. Ja pascottiin. Mutt sitte mamma sano: "Kuulkaapa! Nyt meijjän pittää ottaa ne koirat kiini. Jotta ei tuu sanomista. Katoppa ko tuossa on tie." Mä jo tiijän mitä tää litania tarkottaa, ja Simppa ja toi rääpälekki sen joskus ymmärtää. Mutt kun ne näkee kuin hyvää karkkia mää saan ko mää annan kiinni, niin kyl ne sitte ittekki yleensä tulee. Paitsi sillon, jos on ältsin herkkuu hevosenkakkaa tai IP:tä ulottuvilla...
Me mentiin sitt piuhoissa Häyrysenniemee kohti. Sit siinä yhesä kohasa tuli vastaan ykx pikku karvaturri ihan irrallaan meitä kohti. Eikä mamman pölijäke huomannu sitä, me huomattiin ensin. Niinhän siinn sitt kävi, ett mammalta lipesi ote, ja me kaikki kolme haukkana sen yhäti meitä päin tulevan räppänän kimppuun.
Mamma sanoo, ett se näki jo koko elämäsä vilistävän viliminauhana silimiensä ohite. Ja että se näki myös ne iltapäivälehtien otsikot.
Mutt miten kävi?! Meitän hurjien rotovailereitten käsittelysä lamppuharjalle?
Ko mamma ehti sitte hätiin, niin mitä me tehtiin? Me haisteltiin ja heilutettiin häntää. Kaikki kolome sen ympärilä, yks haistelee hännän alta, yks tekee tavarantarkistusta ja nuålee ko jotain löyty, yks haistelee kuonooo ja korvia. Oli se tyyppi kyl kieltämättä vähä hämis ko me tutkittiin se. Mutt sitte mamma sai taas meijjän piuhat kässiin, ja meijjän piti jatkaa matkaa.
Sitt viel loppulenkistä mamma aatteli, että kierretään yx mutka, misä me saahaan olla irtohömpällä ja joka kelekanjäläki yhtyy hiittisuoraan. Mutta mitä... Siinä lähtöpaikasta vähä etiäppäin seisoo äijjä jäniskoiran kansa. Sehän on vanaha tottuus, jotta jäniskoira on heti poron jäläkeen Suomen tyhymin elläin. Mutt sitä mää vaan ihmettelen, ett onks sitte jäniskoiran omistajillekki lähtötasovaatimuksena ÄO -300?! Kattokaas ko me piuhasa oltiin siinä polun alusa. Ja se äijjjä kymmenkuta metrin pääsä jänörisä kansa. Ne siinnnnä vaan seiso. Vaikka ne näki meijjät ja arvas jotta ollaan sieltä kautta tulosa. Me ootetaan ja ootetaan. Äijjä vaan jököttää siinä. Minkä tähen se ei ois voinu siirtyä sen verta, ett me olis päästy siitä vaikka hihinasa ohi. Ko se ei ollu edes sen lähelä olevan mökin äijjä - se me on nähty ja rapsutettu sen verran monta kertaa ett kyl me se tunnetaan. Siittä reitiltä kulukee palijo koiria, jotenka ei siittä oo kiini. Mää luulen, ett se tyyppi oli yksinkertasesti PÖLIJÄ!
Terveisin, La Armi
