Voinks mä Pirjo muuttaa takas kotiin? Voinks mä lähtä tuleen jo?!
Mut on hyljätty!!! Mamma eioo pitänny mua maailmankaikkeuren keksipisteenä ainakaan miljoonaan vuoteen!
Tää kaikki alko sunnuntaina. Siis pyhänä, ja sillonko me ollaan mummulasa jossain jumalanseläntakana. Simppa sairastu. Se ykää ja ykää ja ykää. Ja on kipee ja ykää. Mamma meinaa ett pitääx lähtä Lieksaan päivystykseen jonnekki muutaman sadan kilsan päähän yötä vaste, mutt ei se sitte lähtenny.
Maanantaipääsiäisaamuna me sitte lähettiin melkein kesken mun aamukakan ajaan Ouluun. Mamma lykkäs mut, Ansat ja halkokuorman Ekille, ja painu Simpan kaa meneen. Ne on taattu tehny jotain hirmu kivaa, koska ne viipy monta ja monta tuntii!
Simppa siis oli leikattu. Melekeen nelijä tuntia kuulema. Sen suolet nostetty pöyvvälle, auottu, ja sieltä otettu isoja kimpaleita lahua puuta, lahua puuta ja lahua puuta. Sekä heinää. Sekä sellanen tintin rasvapötkön muovikuoren pää metallikoristein ja naruin. Ja yks maustepippuri. Mamma tosin sanoo ett hyvä ko leikattiin, ko se ohutsuoli oli ollu jo yhestä kohtaa rikkiki. Se kuulemma on paha juttu. Ja koko tään operatsioonin ajan mamma oli ollu sen lekurin haittona: töpöttänny veriä vähemmäks, siirrelly suolia, vahtannu tippaa, ruutannu anesteettia. On voinu olla lekurilla kestämistä. Mä nimittäin satun tietään, ett toi vellihousu oo koskaan minkäänlaista leikkausta ennen nähänykkään!
Illalla ne sitte tuli takaste, ja meki päästiin Ekin luota kotio. Koko viime yö ja tänään on sitt ollu yhtä Simppaa. Simppaan ei saa koskee! Simppaa houkutellaan et se jois - kunhan ei liikaa ko sitte lentää yrjö. Simppaan piikitetään teemuu. Simppaa viijään Akuuttiin tippaan ja meidät Ansan kaa unohetaan tänne kokonaan. Tai ainaki melkein. Ja sitt ko Simppa tulee kotiin, niin Simpalle petiä. Simpalle sitä, Simpalle tätä.
Niettä mää taidan ottaa pari postimerkkii mamman piironginlaatikosta ja alkaa tuleen. Pistäs Pirjo lihapadat tulelle - mä lähen ny!
Terveisin, La Armi
