Se on kuulema viimenen kerta, kun mamma antaa meile ihan iltasella Oikian Luun. Me siinä järsittiin ja sitt ruvettiin nukkuun. Mutt keskelä yötä meile tuli yx inspiraatio, ja me Simpan kaa alettiin järsiä järskyttää meijjän luita nii jotta kuuluu!
Ja siittäki se mamma hermostu ko mää jouvvuin usiaan otteeseen puolustaan mun omaisuutta. Mää kuulin, ko naapuri käänty petissään sillä mallilla, jotta kohta se aikoo nousta ja tulla pihistään mun luun. Ja Simppaki kehtas silimämuniaan liikauttaa mun ja Mun Luun 5m suojavyöhykettä kohti! Ärgh!
Tää kaikki on kyll mamman oma vika. Mä kyl tarjosin sille mun luuta säilöön. Kolmeki kertaa nostin sen sille sylliin. Mutt aina mamma vaan sano että "yäk!". Osais ny seki päättää mitä se tahtoo...
Terveisin, La Armi
